|
|
||||||||||
![]()
|
Lufthansan Q2 toiminnallinen tulos nousi 159 MEUR:oon 31.07.2010 Puolivuotistulos yhä miinuksella Deutsche Lufthansa AG:n (LH) toiminnallinen tulos huhti-kesäkuun 2010 vuosineljänneksellä (Q2) nousi EUR 159 miljoonaa plussalle, mikä tarkoittaa tuloksen yli kolminkertaistumista vuoteen 2009 nähden. Etenkin rahti- ja mennertenvälisen matkustajaliikenteen kysynnän kasvu olivat tulosparannukseen vaikuttavat tekijät. Negatiivisina tekijöinä BA:n tavoin Lufthansa mainitsee Islannin tulivuorituhkan vaikutukset ja lentäjiensä liiton Vereinigung Cockpitin lakon. Lisäksi LH pitää lentolipuista saatua hintatasoa alhaisena. Nämä tekijät veivätkin yhä Lufthansa-konsernin alkuvuoden kuuden kuukauden toiminnallisen tuloksen 171 MEUR miinukselle. Lufthansan talousjohtaja (CFO) ja hallituksen jäsen Stephan Gemkow sanoo: "Kaukoliikenteessä business-luokan ja ensimmäisen luokan kysynnässä tapahtui huomattava parannus. Selkeä esimerkki on A380-liikenteemme Frankfurtin ja Tokion välillä, jossa matkustajatäyttöaste on kaikissa luokissa erinomainen. Tästä huolimatta emme ole vielä päässeet aikaisempien vuosien normaalitasollemme." Gemkowin mukaan jatkuvaa kustannuskontrollia on ylläpidettävä ja short-haul eli lähinnä Euroopan liikenteen hintatasoa ja kysyntää on saatava parannetuksi. Lufthansa Passenger Airlines Groupin toiminnallisessa Q2-tappiossa Austrian Airlinesin osuus on 70 MEUR, bmi:n 93 MEUR, Germanwingsin 39 MEUR. Ainoastaan SWISS teki voittoa 54 miljoonan euron verran. Vuoden 2010 ensimmäisen puoliskon myyntituotot koko Lufthansa-konsernissa olivat EUR 12,6 mrd, kasvua 23,5 %. Lentoliikenteen tuotot olivat tästä summasta EUR 10,2 mrd (+30 %). Loppuvuoden riskit CFO Gemkow näkee - kuten yleensäkin - kysynnän heilahtelussa, mutta myös polttoaineen hintakehityksessä sekä lentoliikenteen herkkyydessä toimialan ulkopuolisille tekijöille. Gemkow ja LH:n hallitus kuitenkin odottavat konsernin kaikkien liiketoiminta-alueiden aikaansaavan vuonna 2010 plus-merkkisen toiminnallisen tuloksen. "Vain ne, jotka pystyvät kääntämään markkinaolosuhteiden muutokset omaksi hyödykseen, voivat kasvaa. Olemme vakuuttuneita, että Lufthansa Group ja sen konserniyhtiöt onnistuvat tässä." (EH) Takaisin etusivulle 3 SEURAAVAA UUTISTA: Amadeukselta uusi e-Travel Management-versio 03.09.2010Itsevaraustyökalussa hotellit löytyvät karttahaulla Blue1 panostaa myös vapaa-ajanmatkustukseen 02.09.2010Kesän 2011 uutuudet: Edinburgh, Marseille-Provence ja Pula Puolustusvoimien matkahallinto Kaleva Travelille 02.09.2010Olli Kauremaa aloitti Puolustusvoimien travel managerina |
||||||||||